Previous Entry Share Next Entry
It's hard for me to breath
lilballerin
Luottamus tässä menee johonkin. Tässä tapauksessa sellaiseen outoon asiaan kuin rakkaus. Vasta viime syksynä tuli kirottua yhtä tiettyä ihmistä, ennen kuin elämään astui Se Valo. Se oli se sen ihanan pojan muodossa, jota Nikoksi kutsutaan. Niko kutsui jo alkusyksystä leffaan, en vielä lähtenyt, kun säikähdin. "APUA! Kaks vuotta vanhempi poika kiinnostunut miusta! EI VOI OLLA TOTTA!!"
No. Onneksi Niko jaksoi yrittää uudestaan, jostain kumman syystä. Kun ei se normaalia ole. Joulukuussa oltiinkin sitten leffassa, elokuvavalinta oli minun ja se oli Lumottu. Kaverit samassa leffassa. Mutta onneksi me oltiin parvella, kaverit alhaalla. Sitten intialainen ravintola. Täydellinen ilta. Ja heti ekana iltana tapasin myös Nikon äidin ja koiran. Rockyn, jota olin pelännyt aivan helvetisti. Mutta se olikin sellainen lutunen otus.<3

Ja sitten ei enää todellakaan pelottanut. Käytiin lenkillä. Siellä oli niin jännitävää, kun toinen ottaa ekan kerran kädestä kiinni tai laittaa käden ympärille. Tai se ihana tunnelma, kun saa ensimmäisen halin tai se kipinöivä ilotulituksen tunne, kun saa ensisuudelman.

Nyt ei vain voi käsittää, miksi tämä päättyy tähän.
Paljon olisi voinut vielä tulla.

Nyt on se tilanne, kun tämä tyttö istuu yksin kotona, ja itkee rakkauttaan. Joka ei ole kadonnut mihinkään. Eikä ole toiselta puoleltakaan. Mutta ero on kuitenkin. Ei siinä vain ole mitään hemmetin järkeä!

Tiedän, että keskiviikosta tulee vaikein päivä ikinä, kun olisi tullut 5 kuukautta. Siitä tulee niin kamalaa, etten halua edes kuvitella koko asiaa.

MUTTA EI TÄMÄN NÄIN PITÄISI PÄÄTTYÄ.

?

Log in